Köyliöläisten yrittäjien, maatilayrittäjien ja yhdistysten palvelu- ja tuotehakemisto
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vanhat tiedotteet
Vuoden 2009 köyliöläinen Nuori Yrittäjä
21.03.2009

Konesuunnittelun ja metallin koneistustyön taitaja, 37-vuotias Jarkko Marttila palkittiin Köyliön kunnan Nuorena yrittäjänä 20.3.Tuiskulan Kotikolossa.

Palkinto myönnettiin nyt ensi kertaa.
Köyliön kunta ja Köyliön Yrittäjät haluavat viestittää palkinnolla nuorten merkitystä innovatiivisina tulevaisuuden tekijöinä ja taloudellisen kasvun moottoreina. 

Jarkko Marttilalle luovutettiin kunniakirjan kera köyliöläisten taitajien muovaama palkinto, jonka suunnittelu on Simon Nummen ja toteutus Aulis Haikosen käsialaa.



Jarkotec Oy

Kunnanjohtaja Seppo Saarinen totesi palkintoa luovuttaessaan, että Jarkotec Oy on hyvä esimerkki siitä, että menestyvän yrityksen voi perustaa myös kotikonnuilleen.

Marttila perusti vuonna 2002 Jarkotec Oy:n, joka on erikoistunut konesuunnitteluun ja -valmistukseen sekä metallinkoneistustyön alihankintaan. Yritys on koko toimintansa ajan tehnyt vahvaa yhteistyötä perustuspaalutustarvikkeita valmistavan Emeca Oy:n kanssa. 

 Jarkotecin 300 neliömetrin teollisuushallissa valmistuu vuodessa noin puoli miljoonaa koneistettua metalliosaa.  Erilaisten metalliosien koneistus- ja valmistusprosessi on pyritty hiomaan mahdollisimman automaattiseksi. Marttila työllistää itsensä lisäksi kaksi työntekijää.
- Kaikessa on pyritty kuitenkin siihen, että robottien ja koneiden yhdistelmät hoitavat työt. Oikeastaan kaikkein mukavinta on suunnitella koneita ja laitteita.

Yrittäminen sinänsä ei ole pääasia, vaan tärkeintä on että saa tehdä sitä, mistä pitää, Marttila sanoo
Köyliön kunnalta ja Köyliön Yrittäjiltä saatu tunnustus lämmittää yrittäjän mieltä.

- En ole tottunut paistattelemaan parrasvaloissa, enkä julkisuudessa, mutta tunnustus tuntuu mukavalta. Kiitokset palkinnosta kuuluvat kannustavalle perheelle, työntekijöille ja Emecalle rehdistä yhteistyökumppanuudesta, Marttila kiittää.
 

Kuvatekstit: Jarkko Marttilan saaman palkinnon muoto kuvastaa yritystoimintaa. Innovatiivisuuden ja oivalluksen on pysyttävä liikkeessä tuottavuuden tai kasvun aikaansaamiseksi, mutta kaiken on seisottava vahvalla jalustalla.



 
 
>> Vanhat tiedotteet
 
 
Yrityshaku
Yrityshaun käyttöohjeet Yrityshaun
käyttöohjeet
Sanahaku

Toimiala

Nimihaku
>>Listaa kaikki
tai
Anna haettavan nimi:

Kyläyhdistysalue

Toimintamuoto
Maatila Muu
Yhdistys Yritys
Hae